EPD-YMPÄRISTÖSELOSTEET

Uusi standardi

Kun päämäärämme on tehdä asiat eri tavalla, olemme päätyneet uusille, vielä osin tuntemattomille poluille. Kaikkein laaja-alaisin työmme tähän mennessä on epäilemättä ollut uuden standardin luominen vaatteen ympäristövaikutusten mittaamiselle. Olemme ensimmäinen toimija maailmassa, joka on tämän tehnyt vaatteille. EPD-ympäristöselosteet (Environmental Product Declaration) on työkalu asiakkaille, loppukäyttäjille ja julkisten hankintojen toteuttajille. EPD auttaa tekemään kestäviä valintoja oman ympäristöjalanjäljen minimoimiseksi.

Kaikki alkoi siitä, kun kysyimme itseltämme, kuinka voisimme tehdä muutoksen tekstiilialalle. Kysymys esitettiin seuraavaksi Ruotsin valtion tutkismuslaitos RISE:lle, jonka jälkeen loimme yhteistyössä EPD:n - työkalun vaatteen koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten mittaamiseen. EPD pohjaa standardiin ISO 14025, joka tunnetaan termillä ”EPD tyyppi III”. Tyypin III ympäristöselosteet on luotu ja rekisteröity kansainvälisen EPD systeemin puitteissa.

Kaikki alkoi siitä, kun kysyimme itseltämme, kuinka voisimme tehdä muutoksen tekstiilialalle. Kysymys esitettiin seuraavaksi Ruotsin valtion tutkismuslaitos RISE:lle, jonka jälkeen loimme yhteistyössä EPD:n - työkalun vaatteen koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten mittaamiseen. EPD pohjaa standardiin ISO 14025, joka tunnetaan termillä ”EPD tyyppi III”. Tyypin III ympäristöselosteet on luotu ja rekisteröity kansainvälisen EPD systeemin puitteissa.

Maailman ensimmäinen mitattavasti ympäristöystävällinen vaatemallisto

Yhtenä osana standardin kehitystyötä toimme markkinoille Fristads Green -malliston – maailman ensimmäisen ympäristömitattavan vaatemalliston. Mallisto pohjautuu täysin uudenlaiseen konseptiin, jossa koko tuotantoketjua kuvaavat ympäristötietoisuus ja innovatiiviset ratkaisut ympäristöjalanjäljen minimoimiseksi. Syksyllä 2019 toimme markkinoille rakentajan malliston ja alkuvuodesta 2020 malliston teollisuuden ja palvelualojen ammattilaisille. Vuonna 2022 teimme kaksi Green huomiovaatemallistoa Lähivuosina tuomme markkinoille kaikkiin tuotesegmentteihin EPD Green vaihtoehdot.

EPD:n lanseeraus ja Fristads Green

Projekti EPD-työkalun parissa kesti lähes 2 vuotta ennen kuin meillä oli työvaatemallisto valmiina. Otimme yhteyttä Ruotsin valtion tutkimuslaitokseen kysyäksemme neuvoa mikä olisi paras tapa lähteä johtamaan alan ympäristötyötä ja he suosittelivat meille EPD:n (Environmental Product Declaration) käyttöönottoa vaatteille. EPD on ollut jo pidempään käytössä muilla tuotealueille, kuten rakennusmateriaaleissa. Fristads on ensimmäinen toimija, joka on mukauttanut EPD:n vaatteille.

Standardin mukauttamisprosessin aikana tarkastelimme läpi koko tuotantoketjun ja tuotteen elinkaaren, aina materiaalien valinnasta materiaalin määrään, värjäysprosessiin, veden ja sähkön kulutukseen tuotannossa sekä tuotteen pakkaamiseen ja kuljettamiseen. Kaikki tuotteen ja tuotteen kehittämisen näkökulmat otettiin huomioon.

Osana projektia toimme markkinoille uuden malliston – Fristads Greenin. Jouduimme haastamaan itsemme etsimään ympäristötietoisia suunnitteluprosesseja ja tuotantomenetelmiä. Olemme myös saaneet hyvän ymmärryksen siitä, kuinka tärkeää on oikeanlaisten raakamateriaalien valinta. Ei pelkästään tuotannon ja laadukkaan tuotteen puolesta, vaan myös tuotteen ympäristövaikutusten puolesta.

Lataa EPD-raportit

EPD on lyhenne sanoista Environmental Product Declaration (ympäristöseloste). Se on kolmannen osapuolen todennettu ja rekisteröity dokumentti, joka osoittaa läpinäkyvästi ja vertailevasti tuotteen ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta.

Kaikki kansainvälisen EPD-rekisterin tuotteet ovat saatavilla ja ilmaiseksi ladattavissa osoitteessa  www.environdec.com.  Löydät myös EPD-raportit jokaisen Fristads Green ‑tuotteen alta kohdasta Sertifikaatit.

LISÄÄ SISÄLTÖÄ:

Green-mallisto

Fristads Green on maailman ensimmäinen ympäristöystävällinen vaatemallisto, joka on valmistettu minimoiden ympäristövaikutukset.​​​​​​​
​​​​​​​


Tutustu Fristads Green ‑mallistoon >


Ympäristövaikutuslaskuri

Voit helposti laskea, kuinka paljon voit pienentää ympäristöjalanjälkeäsi valitsemalla ympäristöystävällisiä työvaatteita.​​​​​​​

Laske ympäristövaikutuksesi >  

Vastuulliset tuotteet

Laatu hinnan sijaan on ollut Fristadsille keskeinen periaate alusta alkaen. Meille laadukkaiden vaatteiden valmistaminen on kestävää kehitystä koskevan työmme ydin.

Lue lisää >